09/03/2022
Ilo auttaa Home Chef Mark hyväntekeväisyystapahtumissa ja popupeissa.
Home Chef Mark 102 myytyä pizzaa ja 1342 euron lahjoitus we4you:lle ❤️
”Miten upea olo itselle tulee, kun voi konkreettisesti auttaa muita” kertoi Mark viime lauantaisen pizza pop-up:in jälkeen. Hän päätti antaa rutkasti omaa aikaa ja taitojansa, vakavan sairauden kohdanneiden perheiden hyväksi. Mark hankki raaka-aineet, pizzalaatikot sekä myyntipaikan yhteistyökumppaneilta Monditaly Horecatarvike.fi Santun Seitan lahjoituksena ja ryhtyi hommiin.
Kaksi päivää ennen tapahtumaa gourmet-pohjat olivat turpoamassa ja esivalmistelut käynnissä. Tuulinen ilma ja kylmyys toi hieman haasteita päivän aikana, m***a pizzat menivät kuin kuumille kiville. Ne myytiin loppuun ennen kun päivä oli ehtinyt edes päättyä.
Lahjoitus tullaan kohdistamaan perheisiin, joiden taloudellinen tilanne on heikentynyt lapsen tai nuoren sairastumisen myötä. Epäreiluutta emme voi poistaa, m***a perheiden avuksi voi tehdä erilaisia hyviä tekoja. Tässä on esimerkillinen osoitus siitä, miten paljon hyvää tällaisella tempauksella saa aikaan. Nöyrä kiitos meidän ja perheiden puolesta. 🥰
Mark haluaa tällä tempauksellaan haastaa muut hyväntekemiseen ja osoittaa, että jokainen voi auttaa omalla tavalla. Mikä on sinun tapasi? ❤️