Loke Rottaparta

Reittiohjeet Verkkosivusto Ota yhteyttä: Yritys

Loke Rottaparta Olen Loke Rottaparta - ketjujen mestari ja monen monen tälläkin hetkellä ketjuntekijöiden yhteis

Kiitos Pukkisaaren Muinaismarkkinat! Pukkisaaren rautakautisen kauppakylän vuoden päätapahtuma on vihdoin ohi. Olo on ry...
07/09/2026

Kiitos Pukkisaaren Muinaismarkkinat!

Pukkisaaren rautakautisen kauppakylän vuoden päätapahtuma on vihdoin ohi. Olo on ryytynyt m***a onnellinen. Vaikka Sommelon tiedottajana olenkin vähän jäävi sanomaan, olen sitä mieltä, että nämä olivat hauskimmat markkinat koko vuonna. Myynti oli melko lailla parhaita vuosiin jopa siinä määrin, että nyt päästiin samaan tasoon kuin ennen koronaa. Vaikka Pukkisaaren Muinaismarkkinat ovatkin paikaltaan lähimpänä kotia, ovat ne myyjän kannalta logistisessa mielessä hirveät, koska saareen pitää kuljettaa kaikki yöpymistarvikkeet, myyntipöytä, työkalut sekä ruoat ja juomat. Nämä kaikki tietysti pitkospuita pitkin poluille, joissa on enemmän kiviä ja juuria kuin maata. Kaikki muuten ylämäkeen. Saimme melkein kaikki tavaratkin pois saaresta. No pöydän ja pari isoa kevyttä pussia täytyi jättää loppuviikkoa odottamaan. Oli muuten vaarana saada kotitalon rapuissa sydänkohtaus tai hajottaa jalkansa. Nytkin joutui kantamaan neljä reissua portaissa.

Sitten hieman pyyhkeitä. Myyjiä oli käsittääkseni ennätysmäärä, vaikka muutama jätti tulematta ilmoittamatta. Asiaan pitää saada muutos. Pukkisaaren keskipiha on niin pieni, ettei meillä ole varaa jättää sinne tyhjiä myyntipaikkoja markkinoilla.

Mielestäni Muinaismarkkinoiden tulevaisuudesta pitäisi käydä keskustelua. Markkinoita voisi laajentaa, jolloin on tietysti vaarana autenttisuuden kärsiminen ja logistiikkaongelmat. Olisiko meillä tarpeeksi uusia, autenttisia myyjiä laajentumiseen? Samalla osa myyntiteltoista pitäisi laittaa muualle kuin keskipihaan.

Samankokoisena markkinat toimisivat hyvin, m***a myyjien ilmoittamattomat poisjäännit pitää ehdottomasti torpata. Jollei muulla niin nostetaan osallistumismaksua ja laskutetaan se etukäteen.

Pienentäminen taas ei palvele kenenkään etua. Siinä tapauksessa elävöittäjät istuisivat ringissä keskipihan penkeillä ja vaihtaisivat keskenään ultra-autenttisia tuotteitaan. Ulkopuoliset ostajat olisivat vain välttämätön paha ja häiriöksi.

Kiitoksia Helsinga! Kivaa oli ja myyntiennätys meni rikki kirkkaasti. Sää suosi, sillä keli ei ollut liian kuuma. Sade a...
24/08/2026

Kiitoksia Helsinga! Kivaa oli ja myyntiennätys meni rikki kirkkaasti. Sää suosi, sillä keli ei ollut liian kuuma. Sade alkoi juuri oikeaan aikaan, eli ensimmäiset pisarat putosivat täsmälleen kymmenen minuuttia markkinoiden loputtua. Alue tyhjeni kätevästi joutoporukasta toisin kuin viime vuonna, jolloin esimerkiksi tarjoilualuetta ei meinattu saada tyhjäksi millään, eivätkä myyjät päässeet ajamaan hortoilijoiden ohi purkamaan kojujaan.

Kuten jo mainitsin, myynti oli erinomaista. Tämän vuoden hittituotteita olivat jälleen sormukset, hevosenkenkäsoljet ja huntuneulat. Nyt muuten tuotteistani löytyy myös pronssisia huntuneuloja. Niitä on kyselty jo kauan ja niinpä naputtelin niitä viime perjantaina huimat 29 kappaletta ja lisää teen ensi viikolla. Sormuksia taas meni niin paljon, että joudun varmaan takomaan niitä suurimman osan ensi viikosta Pukkisaaressa. Myös otsa/temppelirenkaita myytiin iso kasa, mikä on aika mielenkiintoista, koska toin kyseiset tuotteet ensimmäisen kerran myyntiin vasta vähän yli kuukausi sitten Hollolassa.

Vajaa kaksi viikkoa aikaa Pukkisaaren muinaismarkkinoihin. Jos haluatte minun tekevän jotain tilauksesta, nyt kannattaa laittaa viestiä.

Seuraavat markkinat ovatkin ihan kohta. Pyhän Laurin kirkolla Vantaalla järjestetään 22.8. Helsingan keskiaikapäivä. Lok...
12/08/2026

Seuraavat markkinat ovatkin ihan kohta. Pyhän Laurin kirkolla Vantaalla järjestetään 22.8. Helsingan keskiaikapäivä. Loke Rottaparta myyntiretkueineen löytyy myyntipaikalta 34. Korujen lisäksi pöydältä löytyy tänä vuonna Salakirjojen ja Haka Kustannuksen laadukasta aihepiiriin sopivaa kirjallisuutta.

Jos haluat tilata minulta jotain erikoisempaa, on nyt hetkesi, sillä taon seuraavat puolitoista viikkoa vimmatusti lisää myyntitavaraa. Laita viestiä. Tehdään juuri sinulle oma unelmiesi koru tai pukuusi upeimmat käädyt Miklagårdin tällä puolen.

Loke Rottaparran loppuvuoden markkinoita:
Pukkisaaren Muinaismarkkinat 5.-6.9.
Syysmatin markkinat 19.-20.9.
Suomen kädentaitomessut 13.-15.11.

https://www.facebook.com/share/195X7P6KUm/

Koko perheen ohjelmallinen historiatapahtuma aidossa keskiaikaisessa miljöössä Vantaalla.
Historiskt evenemang med program för hela familjen.
Historical event with program for families.
Järjestäjät Vantaa-Seura ja Tikkurilan srk.

Kiitokset Wiipurintien markkinoille! Paikka oli uusi, sillä markkinat siirtyivät tänä vuonna Jaalaan. Onhan se ihan susi...
11/08/2026

Kiitokset Wiipurintien markkinoille! Paikka oli uusi, sillä markkinat siirtyivät tänä vuonna Jaalaan. Onhan se ihan susirajaa Kouvolan varuskunta-alueeseen verrattuna, m***a muutamalla isolla muutoksella alueesta voisi saada ihan hyvin toimivan. Järjestelyt toimivat hyvin, vaikka osa bajamajoista oli niin vinossa, etteivät ovet menneet lukkoon. Oli kuin tunturissa olisi käynyt tarpeillaan, kun kaikki lattialle laskettu roina seilasi alamäkeen. Tunnelma oli erinomainen. Markkinoissa on potentiaalia kasvaa paljon isommiksi. Jos myyjiä saisi puolet lisää, Jaala kepittäisi kevyesti useimmat nykyisistä keskiaikatapahtumista.

Juttelin paljon muiden myyjien ja elävöittäjien kanssa ja lähes kaikilta tuli sama toive. Wiipurintien markkinat pitäisi olla kaksipäiväinen tapahtuma. Yhden päivän takia ei ole mitään järkeä raahata myyntitelttoja ja muuta tarpeellista roinaa toiselle puolelle Suomea. Heinä-elokuun aikana on niin paljon markkinoita, joissa kaksipäiväisyyden vuoksi myynti on huimasti suurempaa, ettei osa myyjistä vaivaudu paikalle päällekkäisten myyntitapahtumien takia. Korostan vielä kerran. Jos vaiva ja kulut ovat melkein samat niin kaksi- kuin yksipäiväisillä markkinoilla, valitsee keskiaikakauppias mieluummin sen, josta tulee enemmän rahaa. Jos esimerkiksi tarjoilualue olisi auki iltaan ja myyjät saisivat halutessaan pitää myyntikojunsa auki, myynti voisi olla koko viikonloppuna tuplat. Ainahan sitä saa toivoa...

Täytyy sanoa, että ihastuin Liikasenmäen alueeseen. Ensi järkytyksen haihduttua tuli hieno tunne. Tämähän saattaa oikeasti toimia! Kun porukkaa oli pahimmillaan/parhaimmillaan myyntitiskillä niin, ettei kaikkia ehtinyt kunnolla palvelemaan, haihtuivat myös epäilykset lähitulevaisuudessa siintävästä välittömästä bankrotista. Myynti oli loistavaa ottaen huomioon, että myyntiaika oli niin lyhyt.

Ja kyllä. Harkitsen vakavasti osallistumista ensi vuonnakin Wiipurintien markkinoille. Tämä oli myönteinen kokemus. Kiitos kaikille!

Terveisiä Ropeconista. Eilinen oli hieno päivä. Porukkaa oli valtavasti ja tunnelma oli katossa, joka on Messukeskuksess...
25/07/2026

Terveisiä Ropeconista. Eilinen oli hieno päivä. Porukkaa oli valtavasti ja tunnelma oli katossa, joka on Messukeskuksessa korkealla, kuten kaikki tietävät. Vielä kaksi päivää jäljellä. Rottaparta löytyy osastolta C410. Tulkaa ostamaan pöytä tyhjäksi.

Kiitokset Hollolan Keskiaikamarkkinoiden väelle upeista markkinoista. Meillä oli tosi hauskaa ja jopa yllättävän tuottoi...
21/07/2026

Kiitokset Hollolan Keskiaikamarkkinoiden väelle upeista markkinoista. Meillä oli tosi hauskaa ja jopa yllättävän tuottoisaa noin rahallisessa mielessä. Vuosien varrella olen kyllä huomannut, että Hollolassa myyjät ovat lähinnä välttämätön paha keskiaikaleirin reunassa. Ehkä Hollolassa ei ole kyseessä niinkään markkinat vaan enemmänkin keskiaikatelttailun riemu. Kuva on sunnuntailta. Perjantaina ja lauantaina aurinko paistoi niin voimallisesti, että kaikissa kuvissa olisi ollut naama punainen kuin keitetyllä kravulla ja häikäisyn vuoksi koko ajan silmät kiinni. Nesteitä ei pystynyt juomaan tarpeeksi.
Sitten vähän pyyhkeitä. Miksihän muuten useimmilla myyjillä oli tänäkin vuonna paljaita muovitelttoja? Ne kyllä riipivät rankasti sielua. Ei näin. Vaikka itsellänikin oli sattuneesta syystä tänä vuonna uudenaikaiset pöydät, osasin sentään peittää ne. Siitä huolimatta tunnelma oli hyvä ja asiakkaat ihania. Kannatti tulla ihan vartavasten täältä Helsingforssin kalastajakylästä Uudenmaan rannalta.

Kahden vuoden päästä uudelleen!

Huomenna Iittalassa järjestetään Luova-käsityötapahtuma klo 10-17. Mukana myös Loke Rottaparta. Tulkaa ostamaan minulta ...
13/02/2026

Huomenna Iittalassa järjestetään Luova-käsityötapahtuma klo 10-17. Mukana myös Loke Rottaparta. Tulkaa ostamaan minulta sormuksia, käätyjä, ketjunjakajia ja solkia. Lainaus tapahtuman sivulta: "Luova-käsityötapahtuma Iittalassa kokoaa yhteen käsityötaitajia ja -yrittäjiä eri puolelta Suomea. Vuonna 2025 paikalle löysi huippumäärä kävijöitä. Nyt tapahtuma-aikaa on pidennetty ja paikka on tilavampi.".
https://iittalavillage.fi/luova-tapahtuma-iittalassa-tuo-kasityotaitajat-yhteen-ystavanpaivana/

24/05/2025

Huomenna Puotilan Kartanon alueella järjestetään Varjagi-festivaali. Myymässä myös kaikkien ketjunnälkäisten sankari ja rauta-aikainen ja -paitainen legenda Loke Rottaparta! Tulkaa ostamaan uniikit valmistujais- ja rippilahjat minulta.
https://www.facebook.com/share/16LLC9QEjk/

Tätä reseptiä voisi kokeilla.
16/02/2025

Tätä reseptiä voisi kokeilla.

Italiano In his book about Latin language, Varro (born at the end of the 2nd century) writes that the word isicia (which he spells insicia) comes from insecta caro: minced meat. In the cookbook con…

Osoite

Helsinki

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Loke Rottaparta julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Ota Yhteyttä: Yritys

Lähetä viesti: Loke Rottaparta:

Oikopolut

Jaa