01/09/2023
Posti julkaisee Suomen museoliitton 100-vuotisjuhlan kunniaksi 6.9.2023 postimerkkiarkin, jossa esitellään kymmenen suomalaista museota. Museo Leikillä on ilo ja kunnia olla yksi museoista.
Museoiden valinnoissa haluttiin tuoda esiin erilaisia museoita eri puolilta maata. Museot itse valitsivat kokoelmistaan erityisen kiinnostavia, suosittuja, merkittäviä tai vaikkapa yleisöä puhuttavia esineitä.
"Museo Leikin postimerkkiin valittiin lopulta monista hyvistä vaihtoehdoista kolme ehdotonta kotimaisen lelu- ja pelivalmistuksen klassikkoa. Kaikki valitut esineet myös herättävät runsaasti nostalgisia muistoja kävijöissämme. Näistä kaikista leluista on leikkikokemuksia useilla sukupolvilla ja ne ovat monille tunnistettavia”, kertoo museonjohtaja Johanna Rassi.
Ylimpänä postimerkissä peliin haastaa lähes kaikkien tuntelma Kimble. Kimble-pelin keksi Porilainen peli- ja leluyritys Tactic ja ensimmäinen Kimble näki päivänvalon jo vuonna 1967! Kimblestä on ilmestynyt 2000-luvun alusta lähtien erilaisia lisensoituja versioita, kuten Angry Birds- ja Hello Kitty -Kimblet. Syksyllä 2007 Porissa järjestettiin pelin suomenmestaruuskilpailut. Mestariksi selviytyi viisivuotias hyvinkääläinen Santeri Kalteva, ja toiselle sijalle sijoittui vuoden 2007 Miss Suomi Noora Hautakangas.
Merkin keskellä virnuilee Plaston 1970-luvulla valmistava hellyttävä Kuueläin Kurkkumaasta eli tuttavallisemmin Kurkkumopo. Ahvenamaalainen Plasto valmisti Kurkkumopoa vuodesta 1971 aina vuoteen 1988 asti. Nykyään se on haluttu keräilyharvinaisuus. Museossa järjestettiin vuonna 2012 Leluvaalit, joissa vierailijat saivat äänestää parasta, pahinta ja hassuinta lelua. Ehdolla oli suomalaisia leluja 1890-luvulta nykypäivään. Hassuin lelu -äänestyksen voitti ylivoimaisesti – kukas muukaan kuin - Kurkkumopo!
Alimpana merkissä komeilee tänä vuonna 100-vuotta täyttävän jyväskyläläisen Juho Jussila -lelutehtaan lähes kokonaan käsityönä valmistama Hakka-lelu, joka on suunniteltu kehittämään käden motoriikkaa sekä oivaltamista. Kuvan lelu on 1990-luvulta, m***a ensimmäiset Hakat tulivat valikoimiin jo vuonna 1949.
Suomen museoliitto 100 vuotta -postimerkkiarkki tulee myyntiin 6.9.2023. Arkissa on kymmenen erilaista kotimaan ikimerkkiä.