24/09/2026
Punaisen Ristin kotimaan apu auttaa onnettomuuksien uhreja katastrofirahastosta, johon kerätään lahjoituksia joka syksy Nälkäpäivänä. Lue yksi tarina alta. Nälkäpäivä-lipaskeräys on käynnissä nyt ja jatkuu lauantaihin asti ❤️
”Äiti, palaako teidän talo?”
Perjantai 23. toukokuuta viime vuonna alkoi Kristiina Kellokummun, 47, perheessä ihan tavallisesti. Kellokumpu puuhasteli kotonaan Oulun Hiirosen kaupunginosassa ennen töihin lähtöä.
Nuorin tytär oli lähtenyt aamulla kouluun, poika oli armeijassa. Vanhemmat lapset asuivat jo omillaan. Puolen päivän aikaan Kellokumpu lähti ajelemaan kohti Muhosta, jossa hän työskenteli lähihoitajana.
Kello kahden maissa soi puhelin. Se oli Kellokummun vanhempi tytär. Kysymys oli epätodellinen: ”Äiti, palaako teidän talo?” Hän oli kuullut kaveriltaan kerrostalopalosta Hiirosessa.
– Minulla alkoi ihan kädet täristä, kun alettiin työkavereiden kanssa etsiä netistä uutisia. Tulipalosta oli jo Kalevassa ja Ylellä, m***a minä ajattelin vielä, että ei se voi olla, sen täytyy olla naapuritalo tai jotain, Kellokumpu pyörittelee päätään.
Työkaverit patistivat hänet kotiin tarkistamaan tilanteen. Ajomatkalla puhelin soi m***a kertaa – onko tuo teidän talo? Kellokummun ehdittyä kotipihaan karisivat viimeiset epäilykset. Kyllä se oli oma koti, savu nousi jo olohuoneen ja pojan huoneen ikkunoista.
– Ensimmäinen reaktio oli hirveä säikähdys ja epäusko, että tämä ei voi olla totta. Onneksi tiesin, että meillä ei ollut ketään kotona. Mielessä ehti käydä monenlaisia ajatuksia. Jos poika olisi päässyt jo torstaina lomille, jos tytöllä olisi ollut koulussa etäpäivä... teini-ikäiset olisivat voineet olla vielä nukkumassa!
– Vielä paria viikkoa aikaisemmin meillä oli ollut kissojakin sijaiskodissa, m***a onneksi ne oli ehditty antaa eteenpäin, muuten olisi käynyt huonosti.
Kellokummun koti sijaitsi kolmikerroksisen luhtitalon B-rapun ylimmässä kerroksessa. Tulipalo alkoi toisesta päädystä A-rapun puolelta.
Myöhemmin selvisi, että talon asukas oli sytyttänyt oman asuntonsa tahallaan palamaan. Tuli levisi nopeasti kattorakenteissa ja ylimmässä kerroksessa, kun rakennuksen palo-osastointi petti.
Kellokummun ehtiessä kotiin paloa oli sammutettu jo toista tuntia, m***a liekit löivät edelleen kattopeltien alta. Palokunnan ja poliisin lisäksi pihassa parveili hämmentyneitä asukkaita ja naapureita.
Paikalle saapui Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen kriisipäivystyksen työntekijöitä, jotka selvittivät asukkaiden vointia ja keräsivät yhteystietoja. Talon kaikki 35 asuntoa tuhoutuivat tai vaurioituivat savusta ja sammutusvedestä asumiskelvottomiksi. Kotinsa menetti noin 60 henkeä.
– Meille ei jäänyt paljon muuta kuin vaatteet päälle. Minulla sattui olemaan repussa vähän vaihtovaatteita työpaikalle, m***a armeijassa olleelle pojalle ei jäänyt muuta omaa vaatetta kuin alushousuja, Kellokumpu kertoo.
Majapaikka järjestyi lähellä asuvan sisaren luota. Sukulaiset ja kauempana asuvat lapset keräsivät Kellokummulle ensihätään vaatetta ja muuta välttämätöntä omista kaapeistaan.
– Ensimmäiset päivät ja yöt menivät miettiessä, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Ei ole omaa kotia, ei tavaroita, ei mitään. Siinä oli täysin toisten armoilla.
Maanantaina Kellokumpu sai soiton Suomen Punaisen Ristin Oulun osastosta. Hiirosen tulipalon uhreille tarjottiin apua vaatteiden ja kodin tekstiilien sekä muiden perustarvikkeiden hankintaan. Puhelu oli yllätys, m***a iloinen sellainen.
– Kiitollisena otin avun vastaan, Kellokumpu sanoo.
Pieni haaste oli se, että hän majaili yhä siskonsa nurkissa ja asuntovaunussa. Mitään tavaroita ei ollut, m***a eipä niille ollut oikein paikkaakaan.
– Vapaaehtoiset lupasivat viedä meidät toiselle hankintareissulle sitten, kun uusi koti olisi järjestynyt. Samalla vuokranantajalla oli onneksi asuntoja vapaana, joten pääsimme muuttamaan sisään jo kesäkuun alussa.
Hiirosen asukkaiden hankinnat keskitettiin Limingantullin Prismaan, josta kaiken sai saman katon alta. Ostosreissuilla oli mukana aina useampi samassa tulipalossa kotinsa menettänyt perhe ja kaksi kotimaan avun vapaaehtoista. Kulut katettiin Punaisen Ristin katastrofirahastosta.
– Punaisen Ristin avulla hankimme mm. petivaatteet, pyyhkeet, astioita, keittiövälineitä, pesuaineet, hammasharjat... ihan kaikkea päivittäistavaraa, mitä elämässä tarvitaan. Tavaraa oli useamman ostoskärryn verran.
Harva tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea kodin palaessa oikeastaan menettää – ennen kuin sen on itse kokenut. Arkisissakin tavaroissa on helposti kiinni satoja ja jopa tuhansia euroja.
Punaisen Ristin vapaaehtoiset neuvovat hankinnoissa tarpeen mukaan. Äkillisen onnettomuuden kokenut on usein shokissa, jolloin keskittyminen on vaikeaa. Moni myös kainostelee hankinnoissa turhaan. Juuri tällaisia tilanteita varten kotimaan apu on olemassa.
– Punaisen Ristin vapaaehtoiset muistuttivat minuakin, että ota tarpeeksi niitä tavaroita. Esimerkiksi että pyyheitä ja lakanoita pitää oikeasti olla useammat, kun niitä täytyy pestä välillä, Kellokumpu muistelee.
Hän arvelee olleensa tulipalon jälkeen neljä kuukautta jonkinlaisessa shokissa, jatkuvassa ”selviytymistilassa”. Vasta sen jälkeen tapahtunutta pystyi kunnolla käsittelemään.
– Pitkään aikaan en pystynyt puhumaan koko asiasta ilman että tuli huono olo. Nyt elämä on onneksi taas mallillaan.
Pari viikkoa tulipalon jälkeen asukkaille tarjottiin mahdollisuus käydä palaneessa kodissaan. Sisään mentiin korkeintaan kaksi kerrallaan palokunnan ohjauksessa.
– Savun haju oli kauhea, ja sammutusvesi oli kastellut kaiken, vaikka asunnossa sisällä ei ollut varsinaisesti palanut. Palokunta antoi kerätä mukaan yhden ison kassillisen tavaraa, Kellokumpu huokaa.
Paljon ei ollut pelastettavissa. Kaikki vaatteet, tekstiilit, valaisimet ja huonekalut päätyivät suoraan kaatopaikalle. Muutamat tärkeimmät muistot sentään säilyivät.
– Otin mukaan passit, lasten valokuvat ja eskarikansiot. Kääntelin ja kuivattelin niitä parvekkeella varmaan kuukauden päivät, että pahin savun haju lähti pois. Lisäksi pelastui vain muutama lasi- ja posliiniesine, joihin haju ei ollut samalla tavalla tarttunut.
Kellokummulla oli onneksi kotivakuutus, joka korvasi jälkikäteen ison osan menetyksistä. Vakuutusyhtiön kautta järjestyi myös asunnon tyhjennys.
– Siitä olen kiitollinen, että sitä ei tarvinnut itse tehdä. Se olisi ollut todella raskasta.
Vaikka tulipalosta on kulunut yli vuosi, tapahtunut muistuttaa aika ajoin itsestään.
– Sitä hoksaa pikkuhiljaa, että joku harvoin tarvittava asia puuttuu. Esimerkiksi joulun alla etsittiin piparimuotteja ja kaulinta, m***a eihän meillä ollut. Vappuna olisi tarvittu reikäkauhaa munkkien paistamisessa. Vasta äskettäin tytär kysyi, että eikö meillä ole leivänpaahdinta. Eipä ollut, kun sekin meni tulipalossa.
Pala palalta koti on rakennettu uudelleen alusta.
– Punaisen Ristin apu oli tärkeää, kun joutui tyhjästä aloittamaan. Sen avulla saimme uuteen kotiin vaikka mitä hankittua. Suuri apu olivat myös sukulaiset ja tuttavat, jotka keräsivät meille tavaraa, Kellokumpu kiittää.
Punaisen Ristin kotimaan apu auttaa onnettomuuksien uhreja katastrofirahastosta, johon keräämme lahjoituksia joka syksy Nälkäpäivänä. Kellokumpu on itsekin tiputtanut usein kolikoita keräyslippaaseen.
– Ennen tulipaloa en edes tiennyt, että Punainen Risti tarjoaa katastrofirahastosta tämmöistä apua. Nyt sen merkityksen ymmärtää konkreettisesti, kun omalle kohdalle sattui.
📷 Vesa Ranta / Suomen Punainen Risti
